lauantai 23. kesäkuuta 2012

Piirustuksia

Lupasin tänään laittaa tänne niitä piirustuksia, niin laitanpa sitten. Eipä niitä piirustuksia kauheasti ole, enimmäkseen olen piirtänyt yhtä sarjakuvaa johon olen tehnyt yhden kaverin kanssa "käsikirjoitusta". Olen vasta saanut sarjakuvaa tehtyä noin 15 sivua, laitan sarjakuvan ehkä joskus tänne kun pääsen takaisin kotiin ja on skanneri käytössä.

Mutta siis joitakin tällaisia olen piirustellut:
Tämä hahmo esiintyy minun uudessa sarjiksessa. Hahmon nimi on Chie, ja hän on noita (kuten varmaan vaatteista voi päätelläkin). Chie on toinen päähahmo sarjakuvassa. (Nämä ei ole Chien arkivaatteet, tein nuo vaatteet vain huvin vuoksi Chielle :) )

Ja tässä on sarjakuvan toinen päähahmo, Kisa. Kisa on kuolemanjumalan kaltainen hahmo, joka kerää pahoja sieluja ja tekee maailmasta siten paremman.


Luin kirjan jonka nimi oli "Langennut enkeli" ja siinä oli vähän tuon näköinen kuva. Minulla oli hieman tylsää niin piirsin sen sitten. Kirjan kuva on kyllä hienompi kuin tuo minun tekemäni, mutta olen kuitenkin ihan ylpeä omaankin versiooni :)

Syy muuten siihen että kaikki kuvat ovat harmaasävyisiä on se, että minä en ottanut reissuun mukaan kuin harmaan sävyn promarker tussit. Minulla on kotona miljoona eri väriä copic tusseja, mutta ne olisi vienyt aivan liikaa tilaa laukussa. Joten ajattelin nyt koko kesän pärjätä harmaan sävyillä :)

Tällaisiä olen piirrellyt, päivittelen taas mahdollisimman pian blogia. Hyvää kesää kaikille! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti